maanantai 28. lokakuuta 2013

Kuolonsyöjän poika, K13 (HP-het, yksiosainen)


Tittle: Kuolonsyöjän poika
 
Author: Glorisablet
Pairing: Kristianus Macnair/Marita ”Rita” Brand
Rating: K-13
Genre: drama
Kirjoitettu: 2011?
Summary: Tästä muistui kiusallisesti mieleen että aurorit tulisivat takuulla kuulustelemaan häntä isän kuolonsyöjyyden takia. Voi helkkari! Sekin vielä.




Kuolonsyöjän poika


Valitettavasti Iskunkiertokujan krouvi oli sinä päivänä suljettu, ja sekös harmitti pubin kantapaikakseen ottaneita laitapuolen kulkijoita ja rahvasta.

Pubin omistava jalosukuinen Kristianus Macnair istui korkealla jakkaralla tupakoimassa baaritiskin ääressä. Aatelisnuorukainen oli väsynyt, sillä parin tunnin yöunet eivät olleet riittäneet palautumiseen suuren rasituksen jälkeen. Vittu, ikään kuin hän olisi ollut krapulassa. Pimeyden lordi oli käskenyt Kristianusta ja hänen kolmea serkkuaan osallistumaan Tylypahkan taisteluun, koska tämä oli katsonut sen kuolonsyöjien jälkeläisten velvollisuudeksi. Serkukset olivat onnistuneet tappamaan ja haavoittamaan pahasti joitakin Tylypahkan puolustajista. Siitä ei kuitenkaan ollut hyötyä kuolleeksi luullun Potterin ilmestyttyä kukistamaan mestarin – milläpä muulla kuin aseistariisunnalla, joka sai pimeyden lordin tappokirouksen kimpoamaan tähän itseensä. Eeppinen kaksintaistelu oli kuin suoraan Kristianuksen varhaisnuorena lukemista paskoista poikakirjoista, joissa paha sai aina palkkansa.

Beatrice-tädin aviomies oli välttynyt tappokiroukselta ja haavoittumiselta taistelun aikana toisin kuin Kristianuksen tajuntansa menettänyt isä. Bordeaux-setä oli kieltänyt lapsiaan ja vaimonsa veljenpoikaa hölmöilemästä. Ottamasta tajutonta Waldenia mukaansa, koska he eivät olisi pystyneet kuljettamaan tätä huomaamattomasti. He olivat sentään osanneet hyötyä lordi Voldemortin lopullisen kuoleman suomasta hämmingistä livahtaessaan sen turvin taistelutantereelta. Sukulaisten tiet olivat eronneet Tylypahkan porteilla; Bordeaux-setä ja serkut olivat kaikkoontuneet Averyn kartanoon ja Kristianus asunnolleen. Nuoriherra Macnair oli mennyt lepäämään kuuman, lihaksia rentouttavan kylvyn ja parranajon jälkeen. Herättyään hän oli pukeutunut ja ilmiintynyt kapakkaansa, jossa baarimikko oli ollut valvomassa siivojan työtä.
”Näytätte vittuuntuneelta, herra Macnair”, hutsahtava naisbaarimikko huomautti.

”Syystäkin, Rita. Isä on säilössä Azkabanissa. Oikeudenkäynti on jossain vaiheessa edessä. Vitun mukavaa istua seuraamassa hiirten hyppimistä pöydällä kissa kuoltua.”

”Mustakin paskamaista.”

Mustaviiksinen nuorukainen tuhahti. ”Kaada minulle oikein vahva ryyppy. Eihän tässä muuten pysy hereillä. Kaada itsellesikin, niin voimme ryypätä yhdessä.”

”Juokseehan palkka ryypätessäkin, joten voisinhan mä juoda itseni pieneen sievään.” Vaalennetut, hartiapituiset hiukset omaava kapakkaemäntä osoitti yhtä baaritiskin takaissia hyllyissä olevista pulloista taikasauvallaan. ”Tulejo tuliviski.” Avaamattoman lasipullon kolahdettua kevyesti jynssätylle puupinnalle vaaleaverikkö toisti kutsuloitsun, jolloin snapsilasit leijailivat pullon luo. Hän kaatoi lasit niin täyteen että viinapaisumus oli tulvia lasien reunojen yli, pitäen silmäpeliä työnantajansa kanssa. Suuri povi näytti olevan tursuamaisillaan kokonaan ulos mustalaistyylisen puseron kaula-aukosta.

Marita ”Rita” Brandin metkut olivat tulleet tutuiksi nuoriherra Macnairille. Ne osasi ulkoa kuten. Heilurilantio, kaula-aukkoja jotka olivat syviä kuin kaivo, kirjanpidon vaihtumista pikapanoksi, keinotekoinen blondiini raakkumassa cockneyllään palkankorotusta kesken aktin.

”Hiero minua”, Kristianus huokaisi.

”Ai mistä?” Rita kysyi kaksimielisesti.

Hartioista. ” Tälle naiselle piti tehdä heti kättelyssä selväksi, mitä halusi; muuten blondiini näytti luulevan työskentelevänsä bordellissa eikä tavallisessa juottolassa.

”Riisukaa ainakin kaapunne.”

”Ai niin.” Mies napitti yksinkertaisen, erinomaisesti leikatun mittatilauskaapunsa auki ja heitti sen vierelleen baarijakkaralle. Voimaa käyttävät kädet löysivät jäykät kohdat ja saivat herrasmiehen rentoutumaan. Jostain syystä hän halusi kertoa työntekijälleen erään asian.

Sen miten vähän hän oli ollut mukana pimeyden lordin toiminnassa. Pimeyden lordi josta Kristianus uskalsi vihdoin käyttää nimeä lordi Voldemort, ei ollut koskaan tehnyt nuorempaan Macnairiin niin suurta vaikutusta, että hän olisi tahtonut liittyä kuolonsyöjiin. Edes Voldemortin noustua Pius Sakian nukettajaksi.

Tästä muistui kiusallisesti mieleen että aurorit tulisivat takuulla kuulustelemaan häntä isän kuolonsyöjyyden takia. Voi helkkari! Sekin vielä. Kaiketi hän sanoisi olleensa vakiopanonsa Ritan seurassa, mikäli aurorit ilmaantuisivat tivaamaan, missä nuoriherra Macnair oli ollut Tylypahkan taistelun aikaan. Se nainen nyt valehtelisi ihan mitä haluttiin saadessaan rahallisen tai luonnossa suoritettavan maksun. Kristianus ei haksahtaisi valehtelemaan olleensa komennuskirouksen alaisena taistelemassa Voldemortin riveissä. Valhe ei kuitenkaan menisi täydestä vangitun kuolonsyöjän pojan kertomana.

Vapaaksi kiemurtelu olisi edessä olevaa hermojen raastamista. Nyt hän ryyppäisi Rita Brandin kanssa, kunnes painava uupumus pakottaisi nukkumaan univelat pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti